Torstaina 19.2. klo 18-20 Kansanterveyslaitoksen professori (emer.) Antti Aro esitelmöi aiheena Miksi kolesteroli ja lihavuus ovat ongelma nykypäivän ihmiselle ?
Tieteiden talon sali 505, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Alkuperäisessä luonnontilassa ihminen ja hänen esi-isänsä tottuivat vuosimiljoonien aikana elämään niukkuudessa, ravintoa oli yleensä tarjolla vähemmän kuin tarpeeksi ja sen hankkiminen vaati jatkuvaa liikkeellä oloa. Tämä tosiasia on pääosin hallinnut ihmisten elämää viime vuosikymmeniin asti ja on usein vallitseva tilanne monilla maapallon seuduilla vielä nykyäänkin. Kuitenkin suurelle osalle teollistuneiden länsimaiden asukkaista niukkuus on vaihtunut kulutusjuhlaksi, ikuiseksi jouluksi. Sen seurauksena terveysalan asiantuntijoiden hälytyskellot ovat alkaneet soida: Suomessa noin 2/3 miehistä ja puolet naisista on ylipainoisia ja 4/5 osalla väestöstä on suositukset ylittävä kolesteroliarvo. Ylipainoisuuteen ja sekä rasvan että ns. nopeiden hiilihydraattien helppoon saantiin ja liikunnan vähäisyyteen liittyy mm. ns. aikuistyypin diabeteksen äkillinen lisääntyminen. Tämä teollisuusmaissa huolestuttava kehityssuunta on nyt havaittavissa myös kehitysmaissa.

Käsitys rasvojen merkityksestä sydän- ja verisuonitautien synnyssä sai alkunsa 1950-luvulla tehdyissä tutkimuksissa. Siitä alkaen erityisesti kolesteroli on riippunut Damokleen miekkana terveydestään huolehtivien ihmisten pään päällä. Kolesteroli C₂₇H₄₆O, melko suurimolekyylinen (mp 386,64) polysyklinen hiilivety-yhdiste on tärkein eläinkunnassa esiintyvä steroli, joka on välttämätön mm. solujen kalvorakenteelle ja toimii samalla esiasteena mm. lukuisia elintoimintoja sääteleville steroidihormoneille. Ihmisen elimistö itse valmistaa kolesterolia noin gramman päivässä. Korkein suositeltava päiväannos ravinnossa on noin 0,3 g, mikä määrä voi sisältyä yhteen kananmunan ruskuaiseen.

Ongelmaksi kolesterolin tekee sen taipumus keräytyä verisuonien seinämiin, mistä on seurauksena ateroskleroosi eli valtimonkovettumatauti. Silloin kun ahtaumia muodostuu sydämen sepelvaltimoihin puhutaan sepelvaltimotaudista. Verisuonien seinämiin kertyvän kolesterolin määrän riippuu sen määrästä veressä. Vain pieni osa kolesterolista veressä on vapaana, pääosa on sitoutuneena suurimolekyylisiin valkuaisaineisiin LDL ja HDL, joista käytetään nimitystä "pahanlaatuinen" ja "hyvänlaatuinen" sen mukaan miten ne edistävät kolesterolin keräytymistä verisuonien seinämiin. Kolesterolin suositeltavana kokonaispitoisuutena veressä pidetään 5 millimoolia, mikä vastaa n. 2 g kolesterolia/litra. Kolesterolin keräytyminen verisuonien seinämiin on enimmäkseen palautumaton prosessi.

Suuri arvoitus on mikä saa tämän elämälle välttämättömän aineen keräytymään verisuonien seinämiin vaaralliseksi kuona-aineeksi? Näyttää siltä, että tässä kohtaa elimistömme toiminnassa on aukko: niukkuuteen tarkoitettu aineenvaihduntamme ei ole sopeutunut poistamaan ylimääräistä kolesterolia riittävän tehokkaasti.

Antti Aro (s. 1938) on kotoisin Helsingistä ja tullut ylioppilaaksi Helsingin Normaalilyseosta. Hän on opiskellut lääketiedettä Helsingin yliopistossa valmistuen kandidaatiksi 1958, lisensiaatiksi 1962 ja tohtoriksi 1973 sekä sisätautien erikoislääkäriksi 1970. Väitöstutkimus tarkasteli perinnöllisyyden yhteyttä veren rasvakoostumukseen sydäninfarktipotilailla. Toimittuaan aluksi lääkärinä mm. Helsingin ja Kuopion yliopistollisissa keskussairaaloissa Aro on vuodesta 1983 alkaen ollut Kansanterveyslaitoksella ravitsemus- ja elintarviketoksikologian laboratorion johtajana ja ravitsemusosaston tutkimusprofessorina vuodesta 1991 eläkkeelle siirtymiseensä 2003 asti. Aro on myös toiminut ravitsemustieteen dosenttina Kuopion ja Helsingin yliopistoissa sekä useissa luottamustehtävissä lääketieteen ja elintarvikealan järjestöissä Antti Arolla on noin 170 oman alansa tieteellistä julkaisua ja hänen asiantuntemusta on usein käytetty hyväksi mm. radion ja television ravitsemukseen liittyvistä ohjelmissa.

Torstaina 26.2. ei ennakkotiedoista poiketen ole Luonnonfilosofian seuran omaa kokousta. Voimme osallistua Tieteiden talon salissa 505 klo 18.15 alkavaan Suomen Biologian Seura Vanamon vuosikokoukseen, jossa esitelmöi professori Petter Portin aiheena Darwin, Dawkins ja sosiaalisuuden evoluutio. Esitelmä alkaa vuosikokouksen virallisten asioiden käsittelyn jälkeen.

Torstaina 4.3. klo 18-20 esitelmöi filosofian tohtori Johan Silén aiheena Bahaismi.
Tieteiden talon sali 312, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Vangittujen joukossa oli arvostettua sukua edustava ministerin poika Mirza Husayn Ali Nuri (1817-1892), josta sittemmin alettiin käyttää nimitystä Baha'u'llah (Jumalan kirkkaus). Hän kertoi Jumalan ilmestyneen hänelle vankilassa ja kutsuneen hänet julistamaan maailmalle uuden ilmoituksen. Vapauduttuaan kuolemantuomiosta teheranilaisesta vankilasta hän vietti lopun elämäänsä karkotettuna Turkin sulttaanikunnan alueella ja valvonnassa Bagdadissa, Kurdistanissa, Konstantinopolissa, Adrianopolissa ja viimeksi vuodesta 1868 lähtien Haifan lähellä Akkon vankilakaupungissa. Baha'u'llahia pidetään bahá'í-uskon perustajana. Hänen toimintaansa liikkeen johdossa jatkoi hänen vanhin poikansa 'Abdu'l-Bahá (1844-1921) ja sittemmin tämän tyttärenpoika. Baha'u'llahin kirjoittamasta lähes sadasta julkaisusta tärkein on Kítáb-i-Agdas (Korkeasti pyhä kirja).

Johan Silén on syntynyt v. 1951 Helsingissä ja opiskellut fysiikkaa Helsingin yliopistossa, missä hän on suorittanut FK tutkinnon 1974 ja FL-tutkinnon 1978. Vuosina 1978-84 Silén osallistui EISCAT tutkimusprojektiin Sodankylässä ja oli sen jälkeen kaksi vuotta kehittämässä automaatiota Rosenlewillä Porissa. Vuodesta 1986 alkaen hän on työskennellyt Ilmatieteen laitoksen geofysiikan osastolla, aluksi venäläisen Phobos-projektin parissa. Siihen liittyen hän valmistui v. 1990 filosofian tohtoriksi tutkimuksellaan Feasibility of Remote Laser Induced Mass Spectroscopy. Tällä hetkellä Silén toimii Euroopan avaruusyhteistyöjärjestöön (ESA) liittyvän Rosetta-projektin parissa tehtävänään avaruuspölyn analysointi. Jokapäiväisiin tehtäviin geofysikan osastolla on kuulunut tietoteknisten järjestelmien kehittäminen ja käyttö.

Torstaina 11.3. klo 18-20 saksalainen lääkäri ja taolaisuuden asiantuntija Heiko Lassek esitelmöi aiheena Qi-käsitteen kehitys taolaisuuden filosofiassa ja lääketieteessä (Die Entwicklung des Qi-Begriffes in der Philosophie und Medizin des Taoismus). Esitelmä on saksankielinen ja tulkitaan suomeksi.
Tieteiden talon sali 505, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Tai Ji Men jakaa kokonaismaailman, mukaan lukien meille ei-havaittavan maailman, kahteen erilaiseen sfääriin: Wu (ei mitään) ja You (jou, olemassaolo). Kaikkien asioiden ja esineiden, myös ihmisen olemassaolon, katsotaan tulevan wusta, olevan hedelmöittymisen tai syntymän jälkeen jonkin aikaa youssa ja palaavan hajoamisen kautta takaisin wuhun. Tämän prosessin (wu – you - wu) välittäjänä, eräänlaisena sillanrakentajan nähdään Qi (Chi). Mitä enemmän qi lähestyy materiaa (youta, olemassaoloa), sitä tiheämmäksi sen katsotaan tulevan ja silloin sen nähdään vuorovaikuttavan havaittavan todellisuutemme lakien kanssa. Näin tarkasteltuna Qi on eräänlainen energia. Sen käyttö parannustarkoituksiin on Tai Ji Men'in ns. Qi Dao-lääketieteen perusidea.

Qi-käsitteestä ja sen kehityksestä taolaisuuden historiassa nykypäiviin saakka on lupautunut kertomaan lääkäri Heiko Lassek Berliinin Wilhelm-Reich-instituutista. Lassek on syntynyt v. 1957 Barsinghausenissa Hannoverin lähellä. Hän opiskeli vuosina 1974-81 ensin fysiikkaa Göttingenin yliopistossa, sitten lääketiedettä Mainzin ja Länsi-Berliinin yliopistoissa, minkä jälkeen hän on toiminut yksityislääkärinä Berliinissä. Lassekin lääketieteellisen kiinnostuksen ytimessä ovat Wilhelm Reichin kehittämät ns. biopaattisten sairauksien hoito- ja varhaistunnistamismetodit, joiden edelleen kehittelyssä hänellä on merkittävä rooli. Hän on Wilhelm-Reich-Gesellschaft'in (Berliini) perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän on myös harjoittanut vapaaehtoista työtä Arbeiter-Samariter-Bund'issa toimintakenttänä katastrofisuoja 1974-1986. Heiko Lassek on perehtynyt taolaisuuden klassikoihin lapsuudestaan saakka ja tutustunut v. 1997 Kiinan kansantasavallassa – liberalisoinnin tehtyä sen mahdolliseksi – prof. Lu Jinchuaniin, joka on Tai Ji Men -koulukunnan ns. perinteenhaltija ja tullut tämän ensimmäiseksi vastuulliseksi oppilaaksi lännessä. Lassek on saanut vuosina 1997-2000 Li Jinchuanin opetusta Qi Dao-lääketieteessä Berliinissä, Lontoossa ja Bangkokissa ja on Tai Ji Menin Euroopan valtuutettu. Heiko Lassek on saanut Berliinin osavaltion hopeisen kunniamitalin. Pääteos: Orgontherapie (1998, julkaistu myös tshekin kielellä 2002). Esitelmäänsä Lassek luonnehtii seuraavasti:
Qi-käsitteen pääsisältönä on energeettisten ilmiöiden kuvailu ihmisruumiin ja sitä ympäröivän tilan vuorovaikutuksessa. Kiinassa ei siitä ole kuitenkaan koskaan luotu tarkkaa määritelmää.
Qi-käsitteen merkityksestä tieteille hän haluaa tuoda esiin mm. käsitteen pohjalta ymmärrettäviksi käyvät vaikutusilmiöt ihmisten luonteeseen ja siitä johtuviin alttiuksiin sairauksille ja niiden synnylle sekä ilmastoon.

Torstaina 18.3. klo 18-20 Professori (emer.) Heikki Niini esitelmöi aiheena Niinin suvun edustajat tieteen saralla.
Tieteiden talon sali 505, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Viime vuosisadan puolessavälissä herätti Satakunnassa huomiota porilainen veljessarja Eino, Aarno ja Risto Niini - kirvesmiehen pojat, jotka kohosivat professoreiksi. Eino Markus (1902-87), TKK:n teollisuustalouden
professori 1945-69, opiskeli sähköinsinööriksi ja oli yksi rationalisoinnin uranuurtajia Suomessa. Aarno Maurits (1905-72) pääsi täysinpalvelleena eläkkeelle Ammattikasvatushallituksen pääjohtajan virasta 1968, mutta päätyönsä ohessa, fysiikan dosenttina, hän tutki ahkerasti fysiikan sovelluksia ja kirjoitti niistä lukuisia julkaisuja; hän sai professorin arvonimen 1959. Risto Ilmari (1907-68), teoreettisen fysiikan professori 1950-68, tutki muun muassa maapallon kuoren jäähtymistä ja vesikehän syntyä sekä kirjoitti kirjoja atomifysiikasta ja aineen ja energian suhteesta; hän oli yksi maamme ensimmäisiä asiantuntijoita ydinenergian rauhanomaisen hyödyntämisen suunnittelussa.

Veljesten isällä Johan Kustaa Lindillä (1863-1939) on jälkeläisiä lähes sata, joista noin puolet on ylioppilaita ja 30 akateemista koulutusta saaneita, heidän joukossaan noin 10 tekniikkaa opiskellutta. Tohtoriksi väitelleitä on toistaiseksi seitsemän: itse poikakolmikko ja kolmannessa polvessa Einon poika Heikki, geologian professori ja Riston tytär Tirri, eläinlääketieteen tohtori; neljännestä polvesta Heikin arkkitehtiveljen Timon tytär Sara väitteli kasvifysiologiasta v. 1998 ja Heikin poika Ilkka fotogrammetriasta 2000 (ja Ilkan puoliso Tarja, o.s. Huhta, lääketieteellisestä genetiikasta v. 2002). Saran veli Kustaa toimii Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksen ylipuutarhurina. Heikin tytär Suvi kirjoitti ylioppilaskokeissa 7 laudaturia ja on vesitalouden diplomi-insinöörinä jo ehtinyt TKK:n oppikirjan "Vesigeologia" (1995) tekijäksi. Heikin laivanrakennusinsinöörinä toimineen veljen Mikon poika Antti kirjoitti 6 laudaturia ja sai lukuaineitten keskiarvokseen 10; hän valmistui hiljattain sekä kauppatieteiden että oikeustieteen kandidaatiksi, ja kumpikin gradu julkaistiin kansainvälisessä tieteellisessä sarjassa.

Nykyään tällainen kiinnostus tieteisiin on tuskin erikoista, mutta kyllä sen puhkeaminen köyhälistökaupunginosan kirvesmiehen perheeseen vuosisadan alussa. Kuopus Risto palellutti pienenä kätensä, jolloin vanhemmat, pettyneinä, ettei pojasta koskaan voikaan tulla kunnon työmiestä, joutuivat panemaan hänet oppikouluun. Hentoa ja käsistään vajaakykyistä lasta valvomaan lähetettiin vanhempi veli Aarno. Pian opettaja huomasi Aarnonkin lahjakkuuden ja ehdotti hänellekin lyseouraa - mutta ylemmältä luokalta. Kun Aarno sitten keväällä 1925 luki ylioppilaskokeisiin, oli 22-vuotias vanhempi veli Eino juuri sotaväestä päässeenä työttömänä kotona. Oppikoulua käymätön Eino luki Aarnon koulukirjat ja suoritti ylioppilastutkinnon samana keväänä yksityisoppilaana. Riston kädet olivat parantuneet, ja seuraavana keväänä hänkin tuli ylioppilaaksi saaden päästötodistuksen keskiarvoksi tasan 10.

Esitelmöitsijä Heikki Niini (s. 1937) on TKK:n taloudellisen geologian emeritusprofessori. Hän on tutkinut maankuoren rikkoutumista, rapautumista ja kulumista sekä näitten ilmiöitten vaikutusta geologisten varojen muodostumiseen ja ympäristönhoitoon. Hän on tutkimustensa perusteella hahmotellut Laatokan-Perämeren malmisyväruhjeen, tehnyt yleissuunnitelman ja reitinvalinnan maailman pisimmälle (120 km) peruskalliotunnelille, Päijänne-Helsinki -vedensiirtotunnelille, kehittänyt laajana yhteistyönä rakennusalan kansallisen kallioluokituksen, käynnistänyt Suomen ydinjätteitten geologisen loppusijoituksen kansallisen tutkimusohjelman ja tehnyt kalliovarojen taloudellisen luokituksen perustutkimuksia, joitten loppusuosituksen YK omaksui v. 1997 mineraalivarojen kansainvälisen puiteluokituksensa pääperiaatteeksi. Heikki Niini on kirjoittanut geologiasta ja sen sovelluksista yli 320 artikkelia sekä viisi yliopistollista oppikirjaa; hän on virallisesti ohjannut, valvonut tai arvioinut 26 väitöskirjaa sekä toiminut hallitustenvälisten järjestöjen UNESCO, IAEA ja OECD käsi- ja opaskirjojen toimittajana.