Lukuisissa populaaritieteellisissä kirjoituksissaan Ostwald puolusti ponnekkaasti energeettistä, luonnontieteellistä maailmankatsomustaan. Hän esitteli energeettiset periaatteensa julkisuudessa ensimmäisen kerran vuonna 1895. Kyseessä oli puhe "tieteellisen materialismin voittamisesta" (Die Überwindung des Wissenschaftlichen Materialismus). Kohua herättänyt puhe kyseenalaisti mekanistiset ja materialistiset lähtökohdat luonnontutkimukselle. Ostwaldin energetiikassa energia asetetaan kaiken tapahtumisen ja muutoksen lähtökohdaksi; ainetta ja henkeä ei sen mukaan ole erillisinä entiteetteinä olemassa. Ykseys on termodynamiikan peruslaein perusteltua energeettistä ykseyttä, jonka voi ymmärtää kaikkea tapahtumista säätelevänä luonnonlakina.

Ostwaldin energetiikan yhtenä tavoitteena oli kerätä ihmisten 'elämänpotentiaali' mahdollisimman tarkkaan talteen koko ihmiskunnan – tai ahtaammin tulkittuna nimenomaan Saksan kansakunnan – edistymisen hyväksi. Energetiikkaan tukeutuen Ostwald arvosteli esimerkiksi kirkkoinstituution valtaa sekä uskonnon ja humanististen aineiden suurta osuutta koulujen opetussuunnitelmissa. Ajatus fysikaalisesta yhtenäisteoriasta oli muutenkin varsin ajankohtainen 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Kysymys liittyy laajasti luonnontieteiden painoarvon jyrkkään nousuun, jolle voi löytää Saksassa myös yhteiskunnallis-poliittisia selityksiä. Energeettisen yhtenäisteoriansa avulla Ostwald pyrki palauttamaan yhteiskunnallisetkin ilmiöt eritoten fysiikan piiriin.

Anita Honkala (s. 1960) on valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistossa 2001. Tällä hetkellä hän toimii Oulun yliopistossa Tieteiden ja teknologian historian valtakunnallisen verkoston eli Torus-verkoston koordinaattorina ja alan virtuaaliyliopisto-opetuksen tuottajana. Työn ohessa hän valmistelee aate- ja oppihistorian alan lisensiaattitutkimusta otsikolla "Saksan monistiliiton ja Wilhelm Ostwaldin käsitykset koulutuksen ehdoista ja koulu-uudistuksen tarpeesta Saksassa 1800- ja 1900-luvun taitteessa". Tutkimus sivuaa Saksan luonnontieteilijöiden ja humanistien välisiä kiistoja tieteellisen maailmankatsomuksen edellytyksistä. Oulun yliopistossa Anita Honkala luennoi mm. tieteenhistorian perusteista, evoluutioajattelun kehityksestä ja kemian historiasta. Oppihistorian, monismin, skientismin ja luonnonfilosofisen ajattelun historian lisäksi Honkala on kiinnostunut myös antiikintutkimuksesta, erityisesti samnilaisheimojen kielistä ja kulttuurista sekä roomalaisen historiankirjoituksen suhteesta itaalisiin vähemmistöihin.

Valikoima Wilhelm Ostwaldin suomennettuja teoksia: Keksijät ja löytäjät, suom. K.W. Silfverberg. Kansanvalistusseura, Helsinki 1912. Elämän mylly – elämänilmiöiden fysikalis-kemiallisia perusteita, suom. E. I. Hukkinen, WSOY 1914. Luonnonfilosofian perusteet, suom. Werner Anttila. Karisto, Hämeenlinna 1920. Monistisia saarnoja, osat 1 & 2, suom. Edward Walpas. Työväen Sanomalehti, Helsinki 1923.

Ostwaldin energetiikkaan liittyviä keskeisiä lähteitä: Energetische Grundlagen der Kulturwissenschaft. Philosophisch-soziologische Bücherei, Band XVI. Verlag von Dr. Werner Klinkhart, Leipzig 1909. Die Forderung des Tages. Akademische Verlagsgesellschaft m.b.H., Leipzig 1911. Die Energie, sarjassa Wissen und Können. Zweite Auflage. Verlag von Johann Ambrosius Barth, Leipzig 1912. Lebenslinien. Eine Selbstbiographie von Wilhelm Ostwald, ungekürtzte Volkausgabe drei Bände in einem Band. Teile I-III. Verlag Klasing & Co. G.m.b.H., Berlin 1933. (omaelämäkerta).

Emmanuel Levinas syntyi juutalaiseen perheeseen Kaunasissa Liettuassa 12.1.1906. Hän kuoli Pariisissa 25.12.1995. Levinas luki jo nuoruudessaan raamattua hebreaksi. Hän luki myös Dostojevskiä, Tolstoita ja Puškinia alkukielellä. Vuonna 1923 hän siirtyi Ranskaan opiskelemaan filosofiaa Strasbourgin yliopistossa. Vuosina 1928-29 Levinas opiskeli fenomenologiaa Edmund Husserlin johdolla Freiburgissa ja tutustui siellä myös Martin Heideggeriin. Heideggerin Sein und Zeit (1927) kirjalla oli Levinasiin syvällinen ja kestävä vaikutus. Husserl ja Heidegger vaikuttivat merkittävästi Levinasin seuraavina vuosina julkaisemiin kirjoihin.

Levinas sai Ranskan kansalaisuuden 1930. Häntä alettiin pitää Husserlin huomattavana kannattajana. Jean-Paul Sartre mm. tutustui fenomenologiaan Levinasin välityksellä. Toisen maailmansodan alussa Levinas joutui saksalaisten sotavangiksi. Sodan jälkeen hän osallistui ahkerasti Gabriel Marcellin ja Jean Wahlin avantgardistisiin filosofipiireihin. Vasta 1950-luvulla Levinas alkoi toden teolla kehittää omaa filosofiaansa. Hän ohitti eettisesti tyhjän ontologisen filosofisen tradition. Suurteoksellaan Totalité et infini (Totaliteetti ja äärettömyys; 1961), johon Franz Rosenzweigin ja Martin Buberin dialogiset filosofiset ajatukset vaikuttivat, Levinas pyrki vahvistamaan eroaan ontologisesta traditiosta esittämällä analyysinsä kasvokkain kohtaamisesta Toisen kanssa. Keskeistä tässä on se, ettei tuota Toista tunneta eikä edes ymmärretä. Toisen kohtaaminen luo perustavaa laatua olevan eksistentiaalisen haasteen ja kyseenalaistaa samalla haluun, kieleen ja lain noudattamiseen perustuvan itsetyytyväisyyden. Levinas kehittää tätä ajatusta edelleen toisessa suurteoksessaan, Autrement qu'être ou au-delà de l'essence (Toisin kuin oleminen tai essenssin tuolle puolen; 1974). Tämä äärimmäisen haastava ja sofistikoitu teos pyrkii työntymään filosofisen ymmärrettävyyden äärirajoille. Tarkoituksena on eliminoida filosofian ontologiselle traditiolle tekemien myönnytysten vaikutus. Teosta pidetään Levinasin merkittävänä kontribuutiona tämän päivän keskustelulle, jota käydään metafyysisen lähestymistavan epäämisen ympärillä. Esimerkiksi Jacques Derrida on voimakkaasti osallistunut tähän keskusteluun. Totalité et infini avasi Levinakselle tien filosofian professorin virkoihin Ranskassa, viimeksi vuodesta 1973 alkaen Sorbonnen yliopistossa Pariisissa.

Edellä kuvatun, tiukasti filosofiaan keskittyvän aihekokonaisuuden lisäksi, on syytä mainita Levinasin ns. tunnustukselliset kirjoitukset, erityisesti juutalaisen lain ja perinteiden kokoelman, Talmudin kommentaarit: Quatre lectures Talmudiques (1968), Du sacré au saint (1977) ja L’au-delà du verset (1982). Vaikka näissä on selviä yhtymäkohtia Levinasin etiikkaan, hän kieltäytyi kuvaamasta eksplisiittisesti tätä yhteyttä.

Voidaan mainita, että Seatlen yliopisto USA:ssa suunnittelee psykologeille vuodeksi 2003 konferenssia, jonka tarkoituksena on tutkia Levinasin työn vaikutuksia psykologiaan. Syyksi ilmoitetaan se, että psykologian vallitseva pääsuunta, vaikka pyrkiikin innokkaasti parantamaan ihmiselämän laatua, kuitenkin välttää kaikki eettiset näkökohdat ja on näin osallisena aikamme näköalattomuuden luoman kriisiin syntyyn. Levinasin 'Toisen kohtaamisen' psykologia tarjoaa todellisen vaihtoehdon ja haasteen modernismin objektivismille ja reduktionismille sekä postmodernismin relativismille.

Veikko Salovaara (s.1930, Helsinki) on suorittanut valtiotieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1962 pääaineena kansantaloustiede. Pitkän ja vaiherikkaan opiskelunsa aikana hän oli Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa, hoitaen viimeksi komisarion vakanssia. Valmistumisen jälkeen Salovaaran siirtyi Tie- ja vesirakennushallituksen palvelukseen, missä hän pitkän virkauransa aikana on toiminut tutkijan, erikoistutkijan, jaostopäällikön ja viimeksi ylitarkastajan vakanssilla.

Veikko Salovaara on aktiivinen osallistuja tilaisuuksissa, joissa pohditaan maailmankatsomuksellisia asioita. Erityisesti ihmisen eksistenssin peruskysymykset sekä yksilönä että yhteisönsä jäsenenä kiinnostavat häntä. Maailma vuorovaikutusjärjestelmänä, joka rakentuu kohtaamisista sekä tähän perustuva eettinen vastuu, ovat Salovaaran mieliaiheita. Luonnolla ja sen suojelulla on myös keskeinen asema Salovaaran maailmankuvassa. Luonnonfilosofian seuraan Salovaara on kuulunut sen perustamisesta lähtien. Hän on myös Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen.

Heikki Sipilä on syntynyt v. 1945 Oulaisissa, tullut ylioppilaaksi v. 1963 Kannuksen yhteiskoulusta ja opiskellut teknillisen fysiikan osastolla Teknillisessä korkeakoulussa valmistuen diplomi-insinööriksi v. 1969 ja tekniikan tohtoriksi v. 1978. Väitöstutkimus On the properties of proportional counters liittyy röntgensäteilyn mittaustekniikkaan. Vuosina 1967-91 Heikki Sipilä on toiminut yli 20 vuoden ajan Outokumpu Electronics Oy:n tutkimuspäällikkönä Espoossa, 1991-93 Outokumpu Instruments Oy:n varatoimitusjohtajana ja vuodesta 1994 alkaen Metorex International Oy:n teknologiajohtajana. Vuodesta 1988 Heikki Sipilä on johtanut röntgenspektrometrien kehittämistä yliopistojen ja tutkimuslaitosten tiedeinstrumentteihin ja tieteellisiin satelliitteihin. Metorexin kehittämää ja rakentamaa teknologiaa on jo kuudessa tiedesatelliitissa.

Työnsä ohella Heikki Sipilä on seurannut kosmologian ja fysiikan perusteiden tutkimusta. Hän oli myös paikalla lokakuussa 1998 kun tekn.tri Tuomo Suntola Luonnonfilosofian seuran kokouksessa kertoi kehittämästään avaruuden ja fysiikan mallista, ns. DU-mallista. Suntolan jo vuodesta 1960 lähtien tuntenut Sipilä kuuli tällöin DU-mallista ensimmäisen kerran. Esitelmätilaisuus herätti kiinnostuksen selvittää täsmällisemmin, mistä on kysymys. Selvityksessään Sipilä on päätynyt siihen, että DU-mallin eräänä keskeisenä lähtökohtana on ns. nollaenergiaperiaate, joka tarkoittaa sitä, että avaruuden massan lepoenergia on yhtä suuri kuin sen vastakkaismerkkinen kokonaisgravitaatioenergia ja siis avaruuden kokonaisenergia on nolla.

Useat tunnetut fyysikot ovat viimeisten seitsemänkymmenen vuoden aikana esittäneet tämän hypoteesin toisistaan riippumatta. Heikki Sipilä on tutkinut inertiaa ja Machin periaatetta ja esitelmässä kuullaan, mitä ne kertovat avaruuden rakenteesta ja miten nollaenergiaperiaate liittyy niihin.

Torstaina 28.11. Tieteiden talossa pidettävässä kokouksessa esitelmöi professori Antti Kupiainen Kaaosteoriasta. Aiheesta lähemmin seuraavassa tiedotteessa.