Torstaina 13.11. klo 18-20 Ph.D. Inga R. Gammel esitelmöi englanniksi aiheena Matter and myths of the soul: Plato, C.G. Jung and Wolfgang Pauli.

Tieteiden talon sali 505, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Suomen Akatemian tutkijana professori Eeva Martikaisen "Teologia ja todellisuuskäsitys" -ryhmässä toimiva tanskalaissyntyinen Inga R. Gammel on lupautunut esitelmöimään englanniksi aiheesta, joka on erityisen lähellä niitä kysymyksiä, joita Luonnonfilosofian seurassa prof. K.V. Laurikaisen aikana käsiteltiin: Materia ja sielun myytit: Platon, C.G. Jung ja Wolfgang Pauli. Inga R. Gammel on suorittanut filosofian tohtori tutkinnon Aarhusin yliopistossa v. 1996. Hänen kiinnostuksensa kohteita ovat erityisesti kauneuden filosofia ja estetiikan historia, joita hän on käsitellyt myös julkaisuissaan. Paitsi Tanskassa hän on ennen Suomeen tuloaan työskennellyt mm. Cambridgessa, Roomassa ja Ateenassa.

ABBREVIATED BIOGRAPHICAL INFORMATON Inga R. Gammel, Ph. D., Senior Researcher Since 2002 visiting senior researcher in Academy of Finland research programme "Theology and the Concept of Reality", directed by Professor Eeva Martikainen, Department of Western Theology, University of Joensuu.

Inga R. Gammel graduated from Department of Comparative Literature at University of Aarhus, Denmark. In her magisterkonferens as well as in her Ph.D.- dissertation from 1996, she has examined Western philosophical traditions on the conceptualizations of beauty. In her writings, including two books in Danish, and articles and essays in English, she has examined different aspects of aesthetic theory and its application in various disciplines, and in everyday life like for example in advertising.

Since 1989 she has worked as a research fellow at several international and cross-disciplinary academic societies in Denmark, and abroad. Counting among these are Centre for Cultural Studies, University of Aarhus, Clare Hall, Cambridge, Accademia di Danimarca, Rome, and the Danish Institute at Athens. She has obtained a number of scholarships from The Danish Counsel for the Humanities, the Carlsberg Foundation, Her Royal Majesty Queen Ingrid's Roman Foundation, Novo Nordisk Foundation, Velux Foundation, the Augustinus Foundation, and others. Inga R. Gammel is a member of the Scandinavian Plato Society, and a Life Member of Clare Hall.

Her research interests include the philosophy of beauty, the history of aesthetics, and the study of the application of classical aesthetic terminology in various fields. At present she is preparing a publication on aesthetics and science, dealing with the bonds between mythology, aesthetics, and the sciences. Another publication, analyzing the origin of the Greek conceptualization of beauty, is awaiting its completion too.

At present the following articles are in print: (1) The Philosophy of Beauty. From Plato to Modernity - and Back?" In: Analecta Romana Instituti Danici. 2003. (2) Gifts from the Fairies. The Experience of Beauty in the Sciences." Natur & Ökonomie; Verlag Mentis, Paderborn, 1/2004. [Science Periodical Ecology/Economics. Ed. by Rainer E. Zimmermann, Munich.]

Books in Danish: (1) SKØNHEDENS FILOSOFI. Fra Homer til Hugo Boss. Aarhus Universitetsforlag, 1994. (160 pages with bibliography, English summary, index and 16 color plates). (2) ÆSTETISK ERFARING. Temaer i Georg Lukács' skrifter 1908-1918. Aarhus Universitetsforlag 1987. (99 pages with bibliography and a summary in German: Zusammenfassung).

David Bohm (1916-1992) on tunnettu amerikanjuutalainen kvanttifyysikko, joka opiskeli mm. Robert Oppenheimerin ja Albert Einsteinin johdolla. Hän valmistui tohtoriksi v. 1943 Kalifornian yliopistossa ja opetti vuosina 1947-51 Princetonissa. Tultuaan USA:ssa epäilyksenalaiseksi epäisänmaallisesta toiminnasta Bohm siirtyi 1951 ensin professoriksi Sao Paulon yliopistoon Brasiliaan, sieltä 1955 Haifaan Israeliin ja 1957 Englantiin, missä hän vuoteen 1961 asti toimi tutkijana Bristolin yliopistossa ja sen jälkeen vuoteen 1987 asti teoreettisen fysiikan professorina Lontoon yliopistossa. Bohm valittiin Royal Societyn jäseneksi v. 1990. Bohmin tutkimukset fysiikassa liittyvät paitsi kvanttimekaniikkaan ja alkeishiukkasiin, metallien teoriaan ja plasmailmiöihin. Kvanttimekaniikassa Bohm tuli tunnetuksi ns. piilomuuttujatulkinnastaan, joka pyrki poistamaan kvanttimekaniikkaan liitetyn indeterminismin. K.V. Laurikainen ei erityisemmin arvostanut Bohmin piilomuuttujateoriaa, todeten ettei tuo asiaan mitään uutta.

David Bohm tutustui Krishnamurtiin 1970 -luvulla ja osallistui aktiivisesti hänen liikkeeseensä. Heillä oli useita yhteisiä keskusteluja, joita on julkaistu kirjoissa, lehdissä ja internetissä. Krishnamurtin kuoleman jälkeen Bohmin luottamus sai kuitenkin särön kun paljastui, että Krishnamurtilla oli ollut rakastajatar vaikka hän toisaalta puhui selibaatin puolesta. Bohm yhdessä vaimonsa kanssa kävi sittemmin keskusteluja mm. Dalai Laman kanssa.

Teemu Kassila (s. 1952) on nuoremman veljensä Taavin tavoin ollut kiinnostunut vaihtoehtoisista elämänmuodoista kokien samalla omien sanojensa mukaan rikkaan ja särmäisen nuoruuden. Vaihtoehtoiseen ajatteluun Teemu Kassila tutustui jo vuosina 1959-69 Steiner-koulussa Helsingissä ja 1970-luvulla Emerson Collegessa Englannissa sekä useammissa Steiner- tai luontaispedagogiaa edustavissa yhteisöissä USA:ssa, missä hän tähän mennessä on oleskellut yhteensä noin 10 vuoden ajan. Teemu Kassila on myös toiminut taiteilijana osallistuen näytelmäelokuvien tuottamiseen sekä taidemaalarina, minkä tuloksena hänen teoksiaan on ollut esillä 15 näyttelyssä. Viimeisten 10 vuoden aikana hän on erikoistunut addiktio- ja hypnoterapeutiksi toimien tällä hetkellä terapeuttina ja työnohjaajana uudistumiskeskus Saluksessa Saarijärvellä.

Teemu Kassila kiinnostui Krishnamurtista jo kouluaikana nähtyään erään tähän liittyvän elokuvan. Sittemmin hänellä oli mahdollisuus osallistua Krishnamurtin yleisötilaisuuksiin USA:ssa ja keskustella tämän kanssa myös henkilökohtaisesti. Krishnamurtin ja Bohmin väliseen yhteyteen hän tutustui lähemmin osallistuessaan v. 1986 Paavo Pylkkäsen järjestämään Bohm-seminaariin Sussexin yliopistossa Englannissa.

Krishnamurtiin ja Bohm'iin liittyvää aineistoa on runsaasti internetissä, kummastakin erikseen ja myös heidän vuoropuhelustaan. J. Krishnamurtin ja David Bohmin välisistä keskusteluista on julkaistu suomeksi kirja Ajan päättyminen (WSOY, 1986). David Bohmin kirjoista on lisäksi suomennettu hänen yhdessä tiedekirjailija F. David Peatin kanssa julkaisemansa Tiede, järjestys ja luovuus (Gaudeamus, 1992).

Torstaina 27.11. klo 17.30-20.00 (Huom. alkamisajankohta) Seuran syyskokous. Professori Harri Ehtamo esitelmöi aiheena Rauhaton sielu ja kaunis mieli: John von Neumann ja John Nash peliteorian kehittäjinä (esitelmä alkaa noin klo 18.15).

Tieteiden talon sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Peliteoria voidaan katsoa alkaneeksi John von Neumannin ja Oskar Morgensternin kuuluisasta kirjasta Theory of Games and Economic Behaviour vuodelta 1944. Peliteorian keskeisen ratkaisukäsitteen ns. Nashin tasapainon kehittäjänä voidaan puolestaan pitää John Nashia.

John von Neumann (1903-1957) oli erittäin ristiriitainen ja värikäs persoona, joka painiskeli monien tieteen ongelmien kimpussa moniottelijan tavoin. Kuitenkin hän onnistui yhdessä muutaman muun tieteen monsterin kanssa luomaan ympärilleen äärimmäisen innostuksen ilmapiirin, jota kutsun 1950-luvun vaihteen Princetonin hengeksi. Nämä monsterit keräsivät ympärilleen joukon nuoria lahjakkaita opetuslapsia, jotka hetkessä loivat perustan, paitsi teoreettiselle hiukkasfysiikalle, myös von Neumann -lähtöiselle peliteorialle ja tietotekniikalle sekä näiden sovelluksille kuten suurten optimointitehtävien ratkaisemiselle.

John Nash, s. 1928, oli yksi John von Neumannin lahjakkaimmista opetuslapsista, jonka huikeasta elämästä päivän tuolla puolen kertoo elokuva "Kaunis mieli". John Nashille myönnettiin yhdessä John C. Harsanyin ja Reinhard Seltenin kanssa vuoden 1994 taloustieteen Nobelin palkinto "for their pioneering analysis of equilibria in the theory of non-cooperative games" (pioneerityöstä ei-yhteistoiminnallisten pelien teorian tasapainojen analyysissä).

Harri Ehtamo (s. 1953 Köyliössä) on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineina teoreettinen fysiikka ja matematiikka, valmistuen filosofian kandidaatiksi 1978 ja lisensiaatiksi 1980 sekä Teknillisessä korkeakoulussa pääaineena systeemi- ja operaatiotutkimus valmistuen tekniikan tohtoriksi 1989. Väitöskirjan Incentive strategies and bargaining solutioins for dynamic decision problems aihe kuuluu optimointiopin ja peliteorian alueille. Harri Ehtamo on toiminut Helsingin yliopistossa 1976-83 teoreettisen fysiikan vs. assistenttina ja teoreettisen fysiikan tutkimuslaitoksen tutkijana; Teknillisessä korkeakoulussa 1983-99 sovelletun matematiikan assistenttina, yliassistenttina ja vs. apulaisprofessorina sekä systeemianalyysin laboratoriossa apulaisprofessorina; vuosina 1987-90 Suomen Akatemian nuorempana tutkijana. V. 1999 Ehtamo nimitettiin Teknillisen korkeakoulun systeemianalyysin professorin virkaan.

Tieteiden talon sali 309, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Luonnontieteet perustuvat keskeisesti malleihin, jotka kuvaavat todellisuutta tai todellisuudesta tehtyjä havaintoja. Tieteen harjoittajalle malli ei ole todellisuus, vaikka malli luo ainakin suuntaa antavan todellisuuskuvan käyttäjälleen. Luonnontieteiden etuoikeutena ja niiden nopean kehityksen perustana ovat olleet täsmälliset, ennusteisiin kykenevät matemaattiset mallit, joita on voitu havaintojen kautta testata ja kehittää.

Tähtitaivaan kuvaajana jo Ptolemaiolainen, havaitsijakeskeinen ja havainnon välittömään matemaattiseen kuvaamiseen perustuva tähtitaivaan malli toimi hämmästyttävän hyvin ja mahdollisti mm. taivaankappaleiden tulevien asemien ennustamisen. Kopernikus muutti koordinaatiston keskipisteen havaitsijasta aurinkoon ja loi rakennemallin, joka havainnollisti taivaankappaleiden liikkeitä ja yksinkertaisti niiden kuvaamiseen käytettävää matematiikkaa.
Vaikka todellisuuskuva ja havaintojen tulkinta muuttui, itse havainnot ja todellisuus eivät muuttuneet. Uudessa koordinaatistossa Kepler löysi planeettojen liikkeiden matemaattisen säännönmukaisuuden, mikä puolestaan loi perustaa Newtonin löytämiin liikelakeihin, jotka nyt voitiin perustaa luonnonlakeina pidettäviin aksiomeihin.

Kilpailevista malleista ei mikään välttämättä ole "oikea" ja kaikki muut "vääriä". Maapalloa kuvaavat tasokartat ovat kaikki jossain suhteessa virheellisiä. Isaac Newtonin ja Christiaan Huygensin 1600-luvulla esittämistä ajatuksista alkanutta väittelyä valon hiukkas- tai aaltoluonteesta jatkui yli 200 vuotta kunnes se 1900-luvulla päätyi kompromissiratkaisuun aaltopaketeista (engl. wave + particle = wavicle).

Samoihin aikoihin Albert Einsteinin (1905 ja 1915) esittämä suhteellisuusteoria nosti esiin näkemyksen ajan suhteellisuudesta ja toisaalta korotti valon nopeuden absoluuttiseksi luonnonvakioksi. Meille on haluttu antaa se vaikutelma, että tämä on ainoa oikea ja lopullinen ratkaisu. Onko näin ja onko absoluuttisen ajan käsitteestä luovuttava? Tekniikan tohtori Tuomo Suntola on vuosikymmenien aikana kehittämänsä Dynaamisen Universumin mallin avulla pyrkinyt osoittamaan, että ilmiöt, joiden kuvaaminen suhteellisuusteoriassa edellyttää absoluuttisen ajan käsitteestä luopumista voidaan hänen mallissaan kuvata yhtä hyvin tai paremminkin perinteisen ajan käsitteen avulla.

Tuomo Suntola on pohtinut luonnonlakien olemusta ja kuvaamistapojen vaihtoehtoehtoja kääntäessään koordinaatistomuunnoksiin ja metriikkaan perustuvan suhteellisuusteorian kuvauksen universaalissa koordinaatistossa tapahtuvaan kuvaukseen. Esityksessä tarkastellaan, mitkä vakioina havaittavat suureet osoittautuvat toisiinsa kytketyiksi muuttujiksi, jos fysikaalista todellisuutta kuvaava malli rakennetaan havainnollisen todellisuuskuvan edellyttämään universaaliseen aika- ja paikkakoordinaatistoon? Mitä tällöin pitää olettaa lisää, ja mistä olettamuksista voidaan luopua? Miten näin saadusta mallirakenteesta johdetut ennusteet vastaavat havaintoja?

Torstaina 11.12. klo 18-20 Dosentti Jaakko Syrjämäki esitelmöi aiheena Kansleri Ernst Palmén luonnontieteilijänä.

Tieteiden talon sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Ernst Palmén tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1935. Talvi- ja jatkosotaan aktiivisesti osallistuen hän suoritti Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon 1943 valmistuen tohtoriksi kaksi vuotta myöhemmin kovakuoriaisten leviämistä käsittelevällä 262 sivuisella tutkimuksellaan Die anemohydrochore Ausbreitung der Insekten als zoogeograpischer Faktor, mit besonderer Berücksichtigung der baltischen Einwanderungsrichtung als Ankunftsweg der fennoskandischen Käferfauna (Vanamo, Helsinki, 1944).

Ernst Palmén toimi Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksen assistenttina vuosina 1940-49, Tvärminnen eläintieteellisen aseman assistenttina ja amanuenssina 1949-55, eläintieteen dosenttina 1946-55 ja eläintieteen professorina 1955-78, matemaattis-luonnontieteellisen osaston dekaanina 1960-69, yliopiston vararehtorina 1971-73, rehtorina 1973-78 ja kanslerina 1978-83. Vuosina 1956-58 hän hoiti osa-aikaisesti myös Turun yliopiston eläintieteen professorin virkaa.

Ernst Palménin eläintieteelliset tutkimukset käsittelivät paitsi kovakuoriaisia myös tuhatjalkaisia, maasiiroja ja myöhempinä vuosina etenkin surviaissääskiä, toisin sanoen ulkonäöltään vaatimattomia kohteita, jotka tavalliselta luonnossa liikkujalta helposti jäävät huomaamatta. Ernst Palmén osallistui aktiivisesti tieteellisten seurojen, erityisesti Suomen biologian seura Vanamon toimintaan.

Ernst Palménista luonnontutkijana ja yliopistomiehenä on lupautunut lähemmin kertomaan dosentti Jaakko Syrjämäki, joka tuli lähemmin tuntemaan hänet ensin opiskelijana ja sittemmin eläintieteen opetustehtävissä ja tieteellisten seurojen hallintoelimissä. Jaakko Syrjämäki on yhdessä Hannu Tarmion kanssa julkaissut Ernst Palménin elämästä äskettäin ilmestyneen muistelmateoksen Ernst Palmén - kuriton kansleri, kertomus biologista, taistelijasta ja vapaaherrasta (Art House, 2002), jossa on elävästi valotettu myös Palménin luonnontieteellisiä harrastuksia. Kirja sisältää yksityiskohtaisen luettelon hänen tieteellisistä ja yleistajuisista julkaisuistaan.

Jaakko Syrjämäki (s. 1933 Teuvalla). FK-tutkinto pääaineena eläintiede Helsingin yliopistossa 1957, väitöskirja 1962 kokeellisesta hyönteisfysiologiasta. Assistenttina Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksella vuodesta 1958 ja eläintieteen dosenttina vuodesta 1966 alkaen , yliopiston Lammin biologisen aseman johtaja vuosina 1962-1994. Kuopion yliopiston suunnitteluprofessorina 1971-73 ja eläinekologian dosenttina vuodesta 1973 alkaen. Tutkimukset kohdistuneet pääasiassa hyönteisten käyttäytymiseen, varsinkin parveiluekologiaan. Ylioppilastutkintolautakunnan jäsen vuosina 1968-1994. Harrastuksina mm. estofilia, kotiseututoiminta ja golf; pakinoitsijana ja kolumnistina useissa lehdissä.