Tampereen Historiallinen Seura - miksi?

Tampereen Historiallinen Seura perustettiin 23.3.1925. Tampereen Historiallisen Seuran tavoitteena on sääntöjen mukaan "edistää Tampereella tai sen ympäristössä historian harrastusta ja tutkimista ja tukea tätä työtä suorittavia yksityisiä tai laitoksia". Seura on tarkoitettu kaikille historiasta kiinnostuneille, niin harrastajille kuin tutkijoillekin.

Tavoitteensa toteuttamiseksi seura järjestää esitelmätilaisuuksia, seminaareja ja retkiä. Lisäksi seura ylläpitää omaa julkaisusarjaa.

Esitelmätilaisuudet ja seminaarit

Seura järjestää kuukausittaisia kaikille avoimia esitelmätilaisuuksia, joissa tunnetut historian ja lähitieteiden edustajat kertovat tutkimusaiheistaan. Aiheet ulottuvat paikallisista ja maakunnallisista teemoista Suomen ja maailman historiaan. Esitelmät ovat yleistajuisia. Seura järjestää myös ajankohtaisia historiallisia kysymyksiä käsitteleviä seminaareja.

Seura järjestää retkiä historiallisesti kiinnostaviin kohteisiin Suomessa tarpeen mukaan.

Seura on vuodesta 1945 alkaen järjestänyt yhdessä Jalmari Finnen Säätiön kanssa Hämäläisjuhlan, jota vietetään perinteisesti Jalmarin päivänä 20. marraskuuta.

Julkaisutoiminta

Seuran julkaisutoiminta alkoi vuonna 1929 teoksella Tampere. Tutkimuksia ja kuvauksia I. Artikkeliteoksista muodostuva julkaisusarja on täydentynyt muutaman vuoden välein. Viimeksi ilmestyi sarjan XII osa. Seura julkaisee tutkimuksia myös Tampereen Historiallisen Seuran julkaisuja -sarjassa. Seura julkaisee myös yhden kirjoittajan teoksia edellä mainituissa sarjoissa. Seuran viimeisin kirja oli yhdessä Postimuseon kanssa julkaistu Kirjeitä sodasta - Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina. (Toimittaneet: Marko Tikka - Ilari Taskinen - Seija-Leena Nevala-Nurmi) vuonna 2015.

Hallitus

Seuran käytännön asioita hoitaa hallitus puheenjohtajanaan FT Ella Viitaniemi. Seuran varapuheenjohtaja on professori Pertti Haapala. Hallituksen muut jäsenet ovat FM Ari Järvelä, FT Pirkko-Liisa Kastari, yliopistonlehtori Mervi Kaarninen, tutkija Mari Lind ja lehtori Kari Talikainen. Hallituksen sihteerinä ja taloudenhoitajana toimii FM Henrik Mattjus.